Mokkapaloja pitkästä aikaa hieman eri lailla tehtynä, maustoin kuorrutteen piparminttuaromilla.1962096.jpg

Mokkapalat teen yleensä tällaisella ohjeella:

Pohja:

2 munaa

2,5 dl sokeria

4,5 dl vehnäjauhoja

4 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

150 g sulatettua voita tai 1,5 dl pullomargariinia

n.1-1,5 dl maitoa

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja lisää niitä ja rasvaa ja maitoa vuorotellen munavaahdon sekaan. Levitä pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n. 20 min.

Kuorrutus:

4 rkl kylmää kahvia

4 rkl sulatettua rasvaa

2 rkl kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

340 g tomusokeria

Sekoita aineet keskenään ja levitä pohjan päälle. Ripottele pinnalle koristerakeita. Tällä kertaa lisäsin tuohon kuorrutteeseen muutaman tipan piparminttuaromia.

1962098.jpg